Niila

Suomalaisen laulaja-lauluntekijä Niilan ura lähti rakettimaiseen nousukiitoon kesällä 2015, kun hänen debyytti-EP Sorry ilmestyi. Skandinaavista folk-pop-melankoliaa ja rytmikkäitä, urbaaneja soundeja yhdistelevä artisti kiersi alkuvuoden 2016 ympäri Eurooppaa esiintyen Sunrise Avenuen kanssa sekä veti omalla nimellään loppuunmyytyjä klubikeikkoja Saksassa, missä Niila onkin äärimmäisen suosittu.

Musikaalisessa perheessä varttunut, lapsuudessaan alunperin jalkapalloilijan urasta haaveillut Niila inspiroitui isänsä kattavasta levykokoelmasta ja alkoi kirjoittamaan omia kappaleitaan jo 15-vuotiaana. Myöhemmin hän julkaisi biisejään Youtubessa. Perheen ja ystävien, erityisesti Sunrise Avenuen keulahahmo Samu Haberin tuella ja kannustuksella, Niila heittäytyi täysillä muusikon uralle peruskoulusta valmistuttuaan.

Viime vuonna ilmestyneen Sorry -EP:n on tuottanut Jukka Immonen ja se on äänitetty Suomessa. Tästä poiketen, 28-vuotiaan Niilan ensimmäinen täyspitkä albumi Gratitude on tehty tuottaja Hannes Buscherin kanssa, berliiniläisellä Beatgees-studiolla. Niila kertoo levyntekoprosessista seuraavaa: ”Henkilökemiamme kohtasivat Hanneksen kanssa loistavasti. Olimme heti samalla aaltopituudella. Toki mukaan mahtui myös keskinäisiä luovia ristiriitoja, mutta mielestäni sellaista jännitettä tarvitaan, jotta hyviä biisejä lopulta syntyy.”
Sorry edusti Niilan synkempää ja pohtivaista puolta, kun taas Gratitude-levyllä kuullaan tunnelmia laajemmalla skaalalla niin elämän hyvistä kuin huonoistakin hetkistä.

Odotettu debyyttialbumi ilmestyi 11.3.2016. Samalla julkaistiin huikea, Afrikassa kuvattu musiikkivideo ”Restless Heart”-sinkulle. Biisi on myös tulevan levyn avauskappale. Gratitude-albumin julkaisubileitä juhlittiin lauantaina 16.4. The Circuksessa. Keikka oli jymymenestys!

Niila lähtee Gratitude-albumin myötä kiertueelle Eurooppaan lokakuussa 2016.

Niila
Sorry EP (2015)
Gratitude (2016)

Keikkakalenteri

hr

Tulossa pian

Kontakti

hr

Keikkamyynti:
Mika Sorola / Rähinä Live
puh. 044 2696072
mika@rahina.com

Pressikuvat

hr

Artisti muissa medioissa

hr