LEO

LEO (Leo Stillman) on 25-vuotias uuden ajan laulaja-lauluntekijä Helsingistä. Pitkään musiikkia tehnyt ja useissa bändeissä kannuksensa ansainnut mies lähti soolouralle viime vuonna ja teki levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa alkuvuodesta 2016.

LEON musiikissa isot melodiat, tarttuvat koukut sekä yhteislauluun kannustavat kertosäkeet yhdistyvät moderneihin soundeihin ja suomirockin perinteitä kunnioittaviin biiseihin. LEO työstää parasta aikaa tulevaa debyyttilevyään tuottaja Aki Sihvosen (Softengine, Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana) kanssa.

”Tuleva levy tulee olemaan rehellistä tekstiä 25-vuotiaan nuoren miehen elämästä. Eli välillä kaoottisen kaunista, välillä taas rujoa, välillä simppeliä ja sit taas toisaalta just sopivan vaikeeta ja haikeeta. Mulla on todella hyvät fiilikset tän homman suhteen palo päästä ulos ja ihmisten eteen esittämään tätä musaa on valtava”, LEO kertoo.

Albumilta on julkaistu kaksi sinkkua ”Mun piti olla sun” ja ”Kylmä ja sataa”.

Keikkakalenteri

hr

Tulossa pian

Kontakti

hrKeikkamyynti:
Mika Sorola
puh. 044 269 6072
mika@rahina.com

Haastattelupyynnöt:
Sami Rikala / Sony Music
puh. 020 742 1500
sami.rikala@sonymusic.com

Pressikuvat

hr

Tekniset riderit

hr– Tulossa!

Videot