Alora & Senii

6 faktaa Alora & Seniistä:

– edellinen single ”Down By The Ocean” on streamannut kultaa
– mm. suuret DJ-nimet Robin Schulz ja Sam Feldt ovat soittaneet ”Down By The Ocean” -kappaletta omilla keikoillaan
– voitti viime keväänä ylivoimaisesti YLEX:n Tulevaisuuden toivo -äänestyksen
– duon isona haaveena olisi tehdä kappale Teemu Brunilan kanssa
– bändi soitti aikaisemmin raskasta musiikkia
– heillä on itävaltalainen management

Jo lapsesta asti kappaleita kirjoittanut ja säveltänyt Alora & Senii, aka Markus ja Severi, löysi nykyisen soundinsa vuonna 2014, jolloin julkaistiin debyyttisinkku ”Down By The Ocean”. Kappale on streamannut Spotifyssa kultaan oikeuttavat 2,4 miljoonaa kertaa ja menestyi Suomen lisäksi etenkin Saksassa, jossa se nousi Spotifyn viraalilistalle ja lisättiin myös isoille soittolistoille. Viime keväänä kaksikko voitti ylivoimaisesti YLEX:n Tulevaisuuden toivo -äänestyksen, jonka voittajalle luonnollisesti povataan menestystä tulevaisuudessa.

Suomalainen elektronisen musiikin duo Alora & Senii julkaisee perjantaina 24. helmikuuta uuden singlen ”Goodbye”. Kappalen vokaaleissa kuullaan mm. Mäkin ”Mixet tahdo” ja Janne Ordenin ”Sunnuntaisin” -kertosäkeistä tuttu laulaja Neea.

Duolla on kova nälkä uuden musiikin julkaisemiseen ja keikkailuun, joita tuleva vuosi onkin pullollaan. Kaksikko esiintyy 4. maaliskuuta Electric Festivalilla Messukeskuksessa, jonka keikkalavalla nähdään myös mm. Tiësto ja Evelina. Lisäksi Alora & Seniin voi nähdä kolme viikkoa myöhemmin The Circuksessa lämppäämässä Euroopan suurimpiin poptähtiin lukeutuvaa Innaa.

Facebook / Instagram

 

Keikkakalenteri

hr

Päivämäärä Kaupunki & keikapaikka Ikäraja Lipunmyynti Muuta
25.03.17 Helsinki, The Circus

Kontakti

hr

Keikkamyynti:
Sami Siilin / Rähinä Live
puh. +358 44 578 7523
sami@rahina.com

Haastattelupyynnöt:
Teea Kasurinen / Universal Music Oy
puh. +358 40 838 7444
teea.kasurinen@umusic.com

Promokuvat

hr